Nettimyynti haastaa kivijalkamyymälät

Nykyinen kilpailutilanne on aika kova haaste kaikessa kaupankäynnissä. Kivijalkamyymälän pitää pärjätä voimakkaasti kasvaneen nettimyynnin rinnalla. Jari Yrjänän mukaan se on myös selkiyttänyt rautakaupan toimintaa ja hinnoittelua.

-Nettikauppojen mukaan tulo rautakauppabisnekseen helpottaa hinnoittelua. Vaikka rautakaupoissa on edelleen olemassa perinteinen tinkaamiskulttuuri, netistä nähtävä avoin hinnoittelu on tuonut hinnat tasolle, jossa niiden kuuluukin olla. Se on poistanut ylihinnoittelun ja auttaa määrittelemään uusien tuotteiden hinnoittelua.

Kun kauppa ei enää voi kilpailla pelkästään hinnalla, painopiste on siirtynyt hyvään palveluun ja valikoiman laajuuteen.

-Ostaminen pitää tehdä helpoksi ja selkeäksi. Se tarkoittaa kaupan siisteyttä ja tavaroiden oikeaa ryhmittelyä, mutta myös asiantuntevaa palvelua. Asiakasta pitää osata neuvoa erilaisten laitteiden käytössä, kodin pienissä remonteissa ja materiaalivalinnoissa. Kivijalkakaupassa asiakas pääsee koskettelemaan tavaraa ja saa paljon enemmän tietoa ostotilanteessa kuin nettikaupassa.

Asiantuntemusta henkilökunta pitää yllä seuraamalla alan lehtiä ja osallistumalla valmistajien ja maahantuojien koulutuksiin. Koulutuksia on tarjolla netin kautta lähes viikoittain erityisesti silloin kun markkinoille tulee uusia tuotteita.

-Sitä kautta osaamme myydä oikeita tuotteita ja tunnemme myynnissä olevat tuotteet.

Tulevaisuudessa rautakauppa-ala ja Yrjänän Rauta pärjää kauppiaan mukaan asiantuntevalla palvelulla.

Rautakaupassa myytäviin koneisiin ja tuotteisiin tarvitaan hyvin usein käyttöopastusta ja erityisesti kulutta-asiakkaille vertaileminen on vaikeaa.

-Samaan tarkoitukseen tarkoitettuja tuotteita on useampia ja vertaileminen on helpompaa, kun tuote on fyysisesti nähtävillä. Vertailua helpottaa henkilökohtainen palvelu ja myyjän asiantuntemus.

Netti- ja kivijalkakauppa eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita ja siksi myös Yrjänän Raudassa on suunnitelmat verkkokaupan perustamiseen.

-Parhaimmillaan ne tukevat toisiaan ja tavoitteena on palvella erilaisia asiakkaita entistä paremmin ja kattavammin. Pyrimme verkkokaupan avulla helpottamaan nykyistenkin asiakkaiden ostamista. Asiakas voi tehdä ostot verkossa ja noutaa tuotteet kaupasta valmiiksi kerättyinä. Erityisesti yritys-, kuten rakennusliike- ja teollisuusasiakkaat hyötyvät verkkokaupan joustavasta palvelusta. He pystyvät asioimaan ilman jonottamista päivittäiset ostokset myös kiireaikana.

Kuinka meidät tavoittaa?

YHTEYSTIEDOT

Avoinna:

arkisin 8-17
la 9-13

Puhelin:

Puh: (08) 433 615

Puh: 050 3705007

Osoite:

Tiirontie 6, 86100 Pyhäjoki

Sähköposti:

asiakaspalvelu@yrjana.fi

Facebook: