Tuoteryhmä on monipuolinen ja laaja

Yrjänän Raudan tuotevalikoima on laaja ja se sisältää monipuolisesti rautakauppa-alan tuotteita. Suurin tuoteryhmä on rakennustarvikkeet. Sisustustarvikkeet löytyvät tilausmallistosta. Yhteistyökumppanina on valtakunnallinen RTV, jonka toimitusvarmuus on todella hyvä. Tärkeä tuoteryhmä on …

Nettimyynti haastaa kivijalkamyymälät

Nykyinen kilpailutilanne on aika kova haaste kaikessa kaupankäynnissä. Kivijalkamyymälän pitää pärjätä voimakkaasti kasvaneen nettimyynnin rinnalla. Jari Yrjänän mukaan se on myös selkiyttänyt rautakaupan toimintaa ja hinnoittelua. -Nettikauppojen mukaan tulo rautakauppabisnekseen …

Esittelyssä: Ilpo Salonpää

Ylivieskasta kotoisin oleva Ilpo Salonpää on ollut rautakauppa-alalla jo ennen Yrjänän Rautaan siirtymistään. Puolison löytyminen Pyhäjoelta sai aikaan ajatuksen etsiä myös töitä paikkakunnalta. Avoinna ollut työpaikka ja työntekijä kohtasivat. Salonpää …

Esittelyssä: Piia Yrjänä

Kalajokinen Piia Yrjänä on yrittäjäveljensä tavoin kasvanut kiinni rautakaupan toimintaan jo lapsesta lähtien. Jo nuorena hän teki koulujen loma-ajat ja illat töitä vanhempien rautakaupassa ja on saanut vahvan pohjan alan …